Kanttura

 

 

 

 

 

 

 

Tämä Rokua Geopark -kohde on nimeltään Kanttura. Paikka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntarajan tuntumassa, alkuperäisen Oulujoen rannalla, samaisen matkan päässä niin Oulusta kuin Kajaanistakin. Kanttura tarkoittaa, ei suinkaan romuluista lehmää, vaan suurta lohta! Maisemallisesti idyllinen jokiranta on ollut ihmisasumista varten jo tuhansia vuosia. Kanttura piirtyi tällaiseksi, kun yli satakymmenentuhatta vuotta maata painanut ja kilometrien paksuinen jääkerros hellitti otettaan vajaa 10.000 vuotta sitten. Kylmän aikakauden jälkeen jäämassa suli hiljaa pois. Lämpö voitti roudan ja sulatti maan hedelmäiseksi. Siitä saakka on näitä erämaisia saloseutuja samoiltu; joskus vain käväisty ja kadottu, joskus jääty ja pysytty.

Oulujoki on itää ja länttä yhdistävä kalevalainen virta. Oulujoki on ikiaikainen maisemakokonaisuus, ehtymätön ravintolähde ja vilkas kauppareitti. Oulujoen uoma on ollut asuttua etelää ja asumatonta pohjoista erottava rajajoki, se on ollut myös moniulotteinen kulttuurikäytävä; Oulujoen laaja vesistö on niin ikään merkittävä historiallinen sotatie kahden eri kansan ja maailmankatsomuksen välillä. Oulujoen vehmaat rannat ovat kautta aikain olleet haluttuja asuinsijoja, mutta samalla ensimmäisinä alttiita vihanpitojen tuhoisille vaikutuksille. Monet kerrat ajansaatossa ovat jokivarren rantatalot onnettomine asukkaineen hävinneet olemasta sotajoukkojen aseiden häijyn voiman ja tunnottoman tulenkäytön seurauksena.

Suomalaisuuden kasvuun ja kansakunnan kehitykseen, kuten myös tämän pohjoisen kansan oikukkaisiin luonteisiin, on Oulujoella ollut selvä syy-yhteys. Oulujoki voisi hyvinkin olla kohotettuna Suomen kansallisvirran huomionarvoisaan asemaan. Suomalaisen sielun syvyys, kansamme viisaus ja periksi antamattoman sisun sinnikkyys ovat kasvaneet tämän uljaan ja vuolaan valtasuonen pitkässä juoksussa. Näillä rinteisillä rantamailla ovat leireilleet lappalaiset porokarjoineen, kalastaneet lohia ja metsästäneet hylkeitä niin pohjoisen norjalaiset, etelän virolaiset kuin monet idänsuunnan heimotkin. Täällä ovat aikojen saatossa saalismatkoillaan kulkeneet ja toisiaan kyräilleet savolaiset, pohjalaiset, hämäläiset, karjalaiset ja kainulaiset. Aina ei saapujien tarkoitusperät suinkaan ole olleet sopuisat, vaan tuhoa ja tuskaa tullessaan ovat tuomisinaan tuottaneet yleisimmin idän sotaisat väet. Vihanvimmasta hammasta purren, ja itään, ylös vastavirtaa nousten aina joenlatvoille saakka, on menty mekin kostoisille retkillemme.

Tämä maa on asuttu maa. Menneen ajan kokemusten nostattama tunteidentäyteinen henki huokuu yhä Oulujoen virran yllä kuin aamu-utuinen usvaharso. Tässä harsossa hahmottuu esiin joenjuoksua kuristava kaunis niemi, josta nousevat savupilvet ovat jo kivikautena kielineet ihmisasutuksesta. Kantturanniemi on kummallinen poikkeus muutoin niin jyrkkärantaisessa Oulujoen uomassa. Joen ja rinteen välissä kasvava, joenpinnan tasoa tapaileva pienoinen niemi on kuin varta vasten luotu ihmisen elämänsijaksi. Kanttura onkin kivikautinen asuinpaikka.

Jokiliikenteen vilkkaimpina vuosisatoina toimitti Kanttura perimätiedon varaan nojaavan hoivakeskuksen tehtävää. Apua tarjottiin hädästä kärsiville vieraille vilpittömin mielin, mutta epälääketieteellisin menetelmin. Jos oli kulkijan kiusana vaiva oikein iso, tai vaikka pikkuinen tai sitäkin pienempi, sai poloinen ihminen Kantturasta osakseen parantajanaisten osaavan hoidon. Usein kävi, että osana hoitoa pyydettiin kulkijaa viettämään yö Kantturan uniaitoissa leväten. Taika tapahtui! ja potilas saattoi aamun valjettua jatkaa matkaansa uusin voimin ja tuskistaan tervehtyneenä. Kiitolliset vieraat veivät mukanaan kokemusperäistä tietoa kautta Oulujoen moniaiden vesiväylien tavoittamia korpimaita.

Parantamisen ihmeellinen voima on yhä läsnä Kantturanniemessä. Hoivaava henki elää hyvien ihmisten vilpittömyydessä ja Oulujoen virtaavassa vedessä. Monet ovat he kulkijat, jotka Kantturassa viivähdettyään ovat voimautuneet takaisin terveeksi ja palanneet täyteen toimeliaisuuteensa. Niin on tapahtunut, että he ovat saaneet tuntuman Kantturan kamaraan ja tunteneet itsessään hoivaavan kohtaamisen ja öisen kosketuksen.

Se on terve ja vireä voima; se on totuudellinen osoitus Kantturan osaksi annetusta hoitotehtävästä ja valmiudesta kohdella ihmistä sen mukaan huomaavaisesti, että hänestä poistuisi se painavin paha, mikä hänen eloansa eniten vaivaa. Kalevalainen kosketus yltää vilpittömyydessään kaikkeen kansaan; oleviin, eläviin ja kokeviin hyviin ihmisiin.

Kanttura kutsuu luokseen matkojensa varrella voipuneita ja toimissaan uupuneita. Kantaako kutsu Sinuun? Koskettaako se tuntemuksiasi? Jos niin tapahtuu, on se silloin oikein, ja Sinulle hyvä.

”Tule vieraaksi viipymään, ala kerran asettumaan. Suomen pyhille sijoille, väkisen virran varrelle. Ihminen kelpaa tullessaan, kulkija elpyy ollessaan.”

Kalevalaisen Kantturan pihapiiri

Heikki Pesämaa

Comments are closed.